Tötteröllä Tampereen ympäri

Mennyt vuosi toi mukanaan paljon uutta, vaikka toisinaan arkielämä tuntui itseään toistavalta ja merkityksettömältä. Lisääntynyt etäopiskelu ja suositukset turhien kokoontumisten välttämisestä pakottivat keksimään uusia tapoja viettää vapaa-aikaa, vaikka introverttinä en ole aiemminkaan vastustanut kotona pysymistä. Samalla mietin kuitenkin paljon matkailua ja sen merkitystä omassa elämässäni. Viime vuotisen opiskelijavaihdon jälkeen kaipuu vieraisiin maisemiin hiipi hiljaa mielen perukoille. Olen äärettömän kiitollinen siitä, että sain mahdollisuuden viettää vaihtoaikani turvallisesti miettimättä kansainvälistä pandemiaa, sillä kokemus olisi ollut tänä vuonna täysin erilainen. 

Koronaviruksen myötä jouduinkin pohtimaan tarkemmin, miten toteuttaisin tätä rakasta harrastusta aikana, jona hupimatkailuun liittyy itsekkyyden leima, jota kukaan ei varmasti halua otsaansa. Tärkeimmäksi tavoitteeksi nousi kotimaisten yritysten tukeminen ja ulkopuolisten kontaktien vähentäminen oman auton sekä yöpaikan avulla. Itsenäinen reppureissaaminen ja omatoimiset road trip -matkat ovat kasvattaneet suosiotaan viime vuosien aikana, joten tuntui luonnolliselta itsekin kokeilla aikatauluista riippumatonta matkustusmuotoa. 

Suunnittelin poikaystäväni kanssa yhteistä lyhytmatkaa, jonka kohteeksi valikoitui Tampere. Kansallispuistot kasvattivat kesän aikana suosiotaan, enkä ollut innostunut suuntaamaan mahdollisesti ruuhkaiseen luontoon, saati sitten siirtymään mukavuusalueeni ulkopuolelle eli telttayöpymiseen hyttysten keskelle. Kaupunkilaistyttönä valitsin pienemmän pahan ja matkustusvälineeksi varmistui sympaattinen Volkswagen Westfalia -retkeilyauto, joka tästä eteenpäin kulkee lempinimellä tötterö. Pyyhkimensulat aavistuksen vinksottaen ja tihkusateen saattelemana lähdimme matkaan kohti Tamperetta. Tässä vaiheessa päällimmäisenä ajatuksena oli Suomen ah-niin-hehkeä kesä, joka päättää aina laimentaa lomainnostuksen heti lähtöruutuun. Onneksi tötterö oli jykevä maantieratsu vedenpitävällä katolla. Ilta sujui nakkipastan keittämisen ja ristikkolehden täyttämisen parissa.

Seuraavana aamuna Tampere yllätti positiivisesti auringonpaisteellaan. Keskustan punatiilirakennukset sekä kaupungin rikas historia ihastuttivat nostalgiaa henkivällä tunnelmallaan. Matkailijana rakastan erityisesti vanhaa ja tunnelmallista arkkitehtuuria, joka saa minut tuntemaan olevani osa jotain suurempaa tässä maailmassa. Toisaalta korkeat katot ja kirkontornit saavat ihmisen tajuamaan itsensä pienuuden, mutta jotain taianomaista niissä on. Jokaiseen matkaan kuuluva pakollinen museovisiitti suuntautui Museo Milavidaan, jonka silloisissa näyttelyissä yhdistyivät kiinnostukseni historiaan ja muotiin. Museon lisäksi kiertelimme Tallipihan käsityöläiskorttelissa ja Lielahden kartanolla.

Päivä oli sopivan kiireetön, varsinkin kun kotiin sai lähteä oman mielen mukaan. Tötteröllä matkustaminen sujui kaiken kaikkiaan onnistuneesti, vaikka se ei kovin hohdokasta ollutkaan. Hotelliaamiainen ja muut mukavuudet tekevät matkustamiseen arjesta puuttuvaa luksuksen tunnetta, mutta parhaiten mieleen jäävät aina uudet kokemukset ja ennennäkemättömät maisemat. Tämä lyhyt ja puitteiltaan vaatimaton matka herätti uudenlaisen innon kotimaan matkailuun. Ensi syksyn haaveisiin kuuluu tötterömatka Kolille ihastelemaan Pielisen saariston halkomaa kansallismaisemaa. 

Olen monesti miettinyt, mistä tulee tämä tarve tai kaipuu tuntemattomaan, sisäinen tunne siitä, ettei tavallinen arki riitä. Niin vahva, luita ravisteleva kaipaus vieraaseen maahan, melkein rinnastettavissa koti-ikävään. Mutta miten voi ikävöidä sellaista, mitä ei ole koskaan nähnyt?

Lähteminen tuntuu aina jännittävältä ja samaan aikaan vapauttavalta, kerrankin on lupa päästää irti arkirutiineista ja rentoutua. Olen hieman ristiriitainen matkustaja, koska pidän matkojen suunnittelemisesta ja järjestämisestä, mutta parhaat matkamuistoni ovat toisinaan satunnaisia päähänpistoja.  Matkustamiseen liittyy myös tietynlainen turvallisuuden tunne siitä, että tietää voivansa palata takaisin kotiin. Että koti on edelleen sama ja vain matkustaja on muuttunut pysyvästi. Ehkä sitten kun korona on vihdoin laantunut pääsen varaamaan lentolippuja jonnekin, minne sydämeni seuraavaksi päättää tahtoa. Siihen asti keskityn onnellisesti muistelemaan menneitä seikkailuja, koska nurkan takana odottaa aina jotain uutta.

Kuva: Jenna Mikkonen

1 Comment

  1. Mikä sympaattinen tötterö!

    Olen itsekin ihastunut viime vuosina lähimatkailuun ja retkipakuiluun. Siinä on kokki perusasioiden äärellä kun pakussa ruoanlaittoon ryhtyy, ja samaan aikaan on vapaa ajamaan sen minne vain. Matkustusmuoto kestää koronan ja julkisten kulkuvälineiden lakot, kunhan vain pirssi pysyy kasassa.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s