Mitä teemme luonnolle ja eläimille?

Kun katson kulunutta vuotta taaksepäin, mieleeni nousee monenlaisia vuoden mittaan mielessäni pyörineitä ajatuksia. Koronan iskiessä en voinut olla kohtaamatta sitä samaa tunnetta ja ajatusta, jonka luullakseni moni muukin koki: entä jos tämä uusi vaaralliselta vaikuttava tauti osuu omalle tai läheisteni kohdalle ja entä jos sillä on kohtalokkaita seurauksia?

Vuoden mittaan olen pohtinut myös maapallon ekologista tilaa, erityisesti ilmastonmuutoksen etenemistä. Nämä ajatukseni olivat oikeastaan jatkumoa vuodelta 2019, jolloin maapallon keuhkot olivat moneen tulessa Amazonin sademetsissä.

Samalla olen pohtinut eläinten hyvinvointia. Monet ajatukseni ovat suuntautuneet villiin luontoon ja villieläimiin. Koronaviruksen levitessä uutisoitiin, että koronavirus uhkaa ihmisten lisäksi Afrikan äärimmäisen uhanalaisia vuorigorilloita, joita arvioidaan olevan jäljellä vain noin tuhat yksilöä. Ihmislajin kaukaisina serkkuina niitä uhkaavat ihmisen levittämät hengitystieinfektiot. Toisaalta turismin vähentyessä nousee uhkaksi salametsästyksen lisääntyminen.

Villi tai ainakin puolivilli luonto pääsi sentään käväisemään hetkellisesti ihmisasutuksen keskellä. Kun Italia joutui koronan kouriin ja turistit kaikkosivat pandemian tieltä, maailmalla uutisoitiin Venetsian kanaalien kirkastuneesta vedestä ja siellä nähdyistä delfiineistä. llmeisesti delfiinikuvat olivat muualta Italiasta, mutta jonnekin ihmisasutuksen lähelle eläimet palasivat.

Häkkieläimille ei käynyt yhtä hyvin kuin turistien tilalle tulleille delfiineille, vaan Tanskassa päädyttiin lopettamaan koronatartuntojen takia miljoonia minkkejä. Ajattelen kyynisesti, että näin saatetaan päästä eroon 2020-luvulle sopimattomasta elinkeinosta. Minkkiyksilöiden elämä päättyi ennenaikaisesti, mutta ne olisi joka tapauksessa tapettu häkkielämänsä päätteeksi. Enkä tarkoita sanoa tällä sitä, että minkit kuuluisi päästää luontoon. Meillä mökillä on yritetty loukuttaa yhtä minkkiä tuloksetta jo kahden vuoden ajan. Ehkä villiminkki on jäänyt jossain muualla loukkuun, koska viime kesänä vesilintujen poikasia ei kadonnut joukoittain, toisin kuin sitä edeltäneenä kesänä.

Mielessäni on käynyt jopa ajatus, eikö ”yhteiselo” minkkien lähellä ole Suomen ja Tanskan versio siitä samasta ilmiöstä, jonka seurauksena uusia viruksia pääsee siirtymään ihmiseenkin. Turkistarhoilta ei haeta syötävää ruokapöytään toisin kuin eläintoreilta, mutta aika ahtaasti molemmissa ollaan.

Näinkö synkkiä siis ajattelin armon vuonna 2020, joka jää historiaan koronavuoden nimellä. Onneksi olen jo keski-ikäinen täti-ihminen, joka selviää ajatustensa kanssa. Eri asia olisi olla lapsi tai nuori maailman taakat harteillaan.

Miten siis luotaisiin mahdollisimman paljon toivoa maailmaan, jossa seuraavakin vuosi tulee alkamaan koronan merkeissä ja jossa ihmiskunta todennäköisesti pitää jatkossakin huolta siitä, että ihminen ottaa oman tilansa luonnon tilasta välittämättä?

Kuva: Pixabay, AD_Images

3 Comments

  1. Luonnon surkea tila on ollut itsellänikin paljon mielessä ja yhdistettynä vaikeaa taloustilanteeseen ja huoleen ihmisten terveydestä, tämä vuosi on ollut henkisesti todella raskas.

    Itselleni toivoa luo huomata, mitä kaikkea tämä vuosi on kuitenkin ihmisille ja erityisesti yritysmaailmalle opettanut. Vaikka lentoliikenne jossain määrin palaa ennalleen, on monessa yrityksessä jo todettu, ettei entisaikojen työmatkailussa ole järkeä: se syö turhaan aikaa ja rahaa. Vaikka motiivit ovat nämä, tarkoittaa se luonnolle pienempiä hiilidioksidipäästöjä.

    Koronavuosi on saanut ihmiset ajattelemaan enemmän sitä, mikä arjessa on todella tärkeää. Perheen kanssa vietetty aika, joka oli ennen itsestäänselvyys, onkin nyt asia, johon pitää panostaa. Ehkä tämä houkuttelee miettimään uudelleen, millaisia lomia vietetään ja onko kuluttaminen todella tarpeen entiseen malliin.

    Myös luonnon arvostus on kasvanut monien mielessä, kun pandemia on sulkenut meidät koteihimme. Jos tämä sysäisi meitä vähänkin miettimään mitä voimme omassa elämässämme tehdä sen monimuotoisuuden varjelemiseksi, on se kuitenkin askel oikeaan suuntaan.

    Tykkää

  2. Voih, täällä on toinen keski-ikäinen, joka miettii luonnon ja eläinten tilaa koronavuoden keskellä. Olen miettinyt, että mikä vaikutus biodiversiteetin köyhtymisellä on pandemioiden kehittymiseen. Sanovat, että virukset pääsevät leviämään suoremmin ja nopeammin kun lajeja ja eliöstöä on vähemmän lieventämässä virusta. Ja mikä rooli on ihmisen luomalla ruokakulttuurilla pandemiassa, jos virus pääsi villieläintorilta ihmiseen tarttumaan. Ja koska emme elä enää vain paikallisyhteisöissä, pandemia on herkästi siksi maailmanlaajuinen. Huoh. Ihminen aiheuttaa. Ja sen sijaan, että alettaisiin toden teolla suojelemaan luontoa ja ratkaisemaan ympäristökatastrofeja, koko varakkaan maailman huomio on rokotteessa, jolla saadaan kenties tilanne hetkeksi haltuun. Noh, ehkä ihminen kykenee hyviin tekoihin kun ihminen voi hyvin eikä kärvistele virustaudissa. Voisiko länsimainen hyvinvointi näyttää muulle maailmalle, että eettiset kysymykset ovat arvokkaita? Päätyykö ihminen arvokysymysten äärelle kun on materiaalisesti saanut kaiken (ja vähän päälle)? Vai ruokkiiko materiaalinen hyvinvointi vain materiaalista hyvinvointia? Huoh.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s